Finland

Suonikohjuja voi olla jopa parikymppisillä – ”Täysin vaarattomia ne eivät ole”, sanoo lääkäri ja kertoo, milloin kannattaa hakeutua hoitoon

Geneettinen alttius on merkittävin suonikohjujen eli alaraajojen pintalaskimolaajentumien syy.

Suonikohjut eivät ole vain naisten vaiva.

Sinisenä säärestä ulospäin pullottava röllykkä. Joskus pienempi, joskus jopa sormen paksuinen.

Kyse voi olla suonikohjusta eli alaraajojen pintalaskimolaajentumasta.

– Ne ovat hyvin yleisiä, kertoo verisuonikirurgian erikoislääkäri Hanni Alho.

Kyse ei ole pelkästään iäkkäämpien naisten vaivasta. Suonikohjuja on yhtä lailla sekä naisilla että miehillä. Terveyskirjaston mukaan ihonalaisia laskimolaajentumia on jopa 80 prosentilla suomalaisista.

Geneettinen alttius on merkittävin suonikohjun syntysyy, eivät esimerkiksi elintavat ja ylipaino, vaikka ylipaino voikin lisätä suonikohjujen riskiä.

– Nuorimmat ovat parikymppisiä, ja joillakin on voinut olla suonikohjuja jo teini-iässä, Alho kertoo.

Voivatko suonikohjut olla vaaraksi terveydelle?

– Haitari on täysin harmittomista ja oireettomista niihin laskimolaajentumiin, jotka voivat aiheuttaa tukoksen tai säärihaavan. Täysin harmittomia ja vaarattomia ne eivät siis ole. Suonikohjuista johtuvat laskimotukokset tai säärihaavat ovat kuitenkin harvinaisia ottaen huomioon suonikohjujen yleisyys.

Suonikohjut eivät häviä itsekseen omahoidolla, vaikka oireita voikin pitää kurissa.

Oireettomat laskimolaajentumat eivät välttämättä vaadi hoitoa.

Suonikohjujen oireita voi lievittää näin:

– Olen nähnyt vastaanotolla ihmisiä, joiden suonikohjut ovat alkaneet oireilla runsaasta istumisesta, Alho kertoo.

Moni on jäänyt koronapandemian myötä etätöihin, mikä on entisestään lisännyt istumista.

Suonikohjujen synty sinänsä on pitkälti perintötekijöistä riippuvainen, joten varsinaisia ehkäisykeinoja ei ole.

Milloin lääkäriin?

Hoitoon kannattaa hakeutua, jos suonikohjut häiritsevät elämää - on syy sitten jokin oire tai esteettinen huoli.

– Suonikohjut eivät häviä itsekseen omahoidolla, vaikka oireita voikin pitää kurissa. Jos suonikohjut häiritsevät, niitä kannattaa näyttää lääkärille. Suonikohjuja voidaan hoitaa varsin menestyksekkäästi.

Hoitokeinoina ovat nykyään ensisijaisesti suonensisäiset toimenpiteet. Ne tehdään pääsääntöisesti polikliinisesti, tarvittaessa paikallispuudutuksessa. Ihan välittömästi sääriä ei tosin saa surautettua kesäkuntoon. Toimenpiteet vaativat oman toipumisaikansa.

– Jos laajentunut laskimo alkaa punoittaa ja on kova ja kosketusarka, hoitoon on syytä hakeutua päivystyksellisesti.

Jos laajentunut laskimo alkaa punoittaa ja on kova ja kosketusarka, hoitoon on syytä hakeutua päivystyksellisesti.

Merkit voivat kertoa laskimotukoksesta, joka voi pahimmillaan aiheuttaa vaarallisen keuhkoveritulpan.

Lue lisää: Hanna Partasen sitkeä jalkavaiva muuttui hengenvaaralliseksi keuhkoveritulpaksi: ”Olisi voinut käydä huonomminkin”

Lähteitä: Terveystalo, Terveyskirjasto

Football news:

Newcastle's budget for the winter is 50 million pounds, although the club has the right to spend 190 million without violating the FFP
Chelsea did not sign Donnarumma in the summer, as they see Mendy as a goalkeeper for years
Lucas Paquette's feat: played for Brazil, flew 8,000 km and created 2 Lyon goals. In less than 48 hours
Pioli about 3:2 with Verona after 0:2: Milan had to suffer. But we saw that the team is mature
Inzaghi pro 1:3 with Lazio: Inter should not lose his head. An hour leading the score, you have to take 3 points
Neville about Manchester United: I would not like to be a defender of a team that has Ronaldo, Pogba, Bruno, Sancho and Greenwood on the field
Barcelona wants to sign Vlahovic from Fiorentina if they don't buy Holand (Gerard Romero)