Finland

Taiwanissa ei ole todettu yhtäkään maan sisäistä koronatartuntaa 200 päivään

Taiwanissa ei ole todettu yhtäkään maan sisäistä koronatartuntaa 200 päivään

Noin 24 miljoonan asukkaan Taiwan on selvinnyt koronapandemiasta 554:llä tartunnalla. Niistäkin valtaosa on tullut maahan muualta.

Matkustajia Taiwanin pääkaupungin Taipein metrossa torstaina.­

Taiwanissa ei ole todettu 200 päivään yhtäkään alueen sisällä tapahtunutta koronavirustartuntaa, uutisoi perjantaina CNN. Edellinen paikallinen tartunta havaittiin Taiwanilla 12. huhtikuuta.

Perjantaihin mennessä Taiwanissa oli tilastoitu koko pandemian ajalta kaikkiaan 554 koronatartuntaa, joista vain 55 on paikallisia. Kaikki loput tartunnat on siis löydetty maahan muualta tulleilta.

Virus on vaatinut tähän mennessä seitsemän taiwanilaisen hengen.

Epidemian taltuttaminen ei ole vaatinut Taiwanissa sellaisia tiukkoja sulku- ja rajoitustoimia, joita on nähty suurimassa osassa muuta maailmaa. Taiwanin ei ole tarvinnut myöskään kajota kansalaisoikeuksiin kuten sitä kapinallisena maakuntanaan pitävän Kiinan, joka on niin ikään onnistunut koronan vastaisessa kamppailussa.

CNN:n mukaan Taiwanin menestyksen taustalla on ennen muuta nopea reagointi uhkaan. Maan viranomaiset alkoivat tarkastaa viruksen alkulähteiltä Kiinan Wuhanista saapuneita matkailijoita jo joulukuun viimeisenä päivänä.

Kasvomaskin käyttäminen on Taiwanissa pakollista kaikissa julkisissa sisätiloissa.­

Samana päivänä Kiina raportoi ensimmäisen kerran Wuhanin alueella todetuista, tuntemattoman viruksen aiheuttamista keuhkokuumetapauksista, joista oli huhuttu jo jonkin aikaa.

Ensimmäinen koronatartunta vahvistettiin Taiwanissa 21. tammikuuta, ja tämän jälkeen Wuhanin asukkailta kiellettiin kokonaan pääsy saarelle. Muualta Manner-Kiinasta, Hongkongista sekä Macaolta tulevat pantiin rajoilla tarkkaan syyniin.

Taiwanin ripeyttä koronan torjunnassa havainnollistaa tieto siitä, että Wuhanissa ensimmäiset tiukat rajoitukset ulkonaliikkumiskieltoineen astuivat voimaan vasta 23. tammikuuta. Maaliskuuhun mennessä Taiwanille pääsy oli kielletty jo kaikille ulkomaalaisille tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Taiwania on auttanut myös kokemus, jota se keräsi vuoden 2003 SARS-epidemian yhteydessä. Tuolloin maa rakensi oppimansa perusteella varautumisjärjestelmän tulevia pandemioita varten.

– Kun kuulimme, että Kiinassa oli salattuja keuhkokuumetapauksia, jotka vaativat potilaiden eristämistä, tiesimme, että kyse oli jostakin vastaavasta, Taiwanin ulkoministeri Joseph Wu kertoi aiemmin haastattelussa.

Taiwanin menestyksen kulmakiviin kuuluvat myös joukkotestaaminen sekä nopea ja tehokas tartuntaketjujen jäljittäminen, joihin on panostettu voimakkaasti.

Vaikka koronavirus on yltänyt tähän mennessä lähes jokaiseen maailmankolkkaan, vielä on alueita, joilla ei olla todettu lainkaan tartuntoja. IS kertoi tiistaina tällaisia valtioita ja territorioita löytyvän edelleen 14.

Sittemmin luku on pienentynyt yhdellä, sillä Marshallsaarten tasavalta kertoi torstaina kahdesta ensimmäisestä rajojensa sisällä todetusta koronatartunnasta. Ne löytyivät Havaijilta Yhdysvalloista työkomennukselta palanneilta naiselta ja mieheltä.

Football news:

Ronaldo scored the 70th goal in home matches of the Champions League, repeating the record of Messi
Brunu on the penalty given to rashford: it was important for Him to gain confidence. It doesn't matter who kicks if the team scores
De Ligt on 2:1 with Ferencvaros: Juventus needed to move the ball faster and act more assertively
The minges on debut for Barca: Very happy. I hope this is the beginning of something big and meaningful
You can ask in the locker room if you have the guts. Tuchel-journalist asked about the quality of the PSG game
Morata on 2:1 with Ferencvaros: it Seemed like a match 20 years ago. They played defensive football
Juventus for the first time in the 123-year history of the club played without the Italians in defense and goal