Finland

Tallipomo hehkuttaa Kimi Räikköstä – ”Todellinen johtaja”

Tallipomo hehkuttaa Kimi Räikköstä – ”Todellinen johtaja”

Alfan tallipomo kehui Kimi Räikköstä lämpimästi.

Kimi Räikkönen ja Frederic Vasseur Silverstonessa elokuussa.­

Alfa Romeo Racing vahvisti perjantaina jokseenkin odotetun uutisen: Kimi Räikkönen ja Antonio Giovinazzi jatkavat tallin riveissä F1-sarjassa myös kaudella 2021.

Tallipomo Frederic Vasseur sanoo olevansa erittäin iloinen, kun sama kaksikko jatkaa.

– Kimi on kuljettaja, joka ei esittelyitä kaipaa. Hänen lahjakkuutensa on ollut kaikille selvää vuodesta 2001. Näen yhä hänen intohimonsa ja motivaationsa joka kerta, kun näen Kimin töissä, Vasseur sanoi.

– Hänen voi 100-prosenttisesti luottaa tuovan sen tuloksen, jonka auto mahdollistaa. Hän on myös todellinen johtaja niille ihmisille, jotka työskentelevät hänen ympärillään.

Ranskalainen, pitkään pikkuformulatalli ART Grand Prix’tä johtanut ja F1-sarjassa myös Renault’ta ennen Alfaa johtanut Vasseur kiitteli myös Giovinazzin panosta: vahvaa viime kautta ja kehitystä tämän vuoden aikana.

– Antonio on radalla ja palavereissa ollut ratkaisevassa roolissa tallimme kannalta ja ansaitsee täysin uuden sopimuksen. Hänen työmoraalinsa, omistautumisensa tallille ja innostuneisuutensa ovat suuria voimavaroja Alfa Romeolle.

Football news:

Klopp on the Premier League calendar: No matter what I say, it won't help. Waste of time
Barcelona paid tribute to Maradona with a minute of silence before training
Benzema does not train in the General group and works indvidiualno
Did you see the shape you wanted to draw? Victory twice tried to support Dzyuba with graphics in the sky, the first attempt was forbidden by the dispatcher
Aspilicueta on the match against Tottenham: Chelsea always want to be the no 1 club in London
Tebas on Messi: I Want to see Leo in La Liga as well as Mourinho, Pep, Klopp, Ronaldo
Farewell to Maradona in Argentina: there were only relatives, buried next to their parents