logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo
star Bookmark: Tag Tag Tag Tag Tag
Finland

Tarantino osoittaa uudella elokuvallaan olevansa edelleen maailmanluokan viihdyttäjä

Cannes

Elokuvantekijä Quentin Tarantino on palannut harharetkiltään. Yhdysvaltalaisen elokuvantekijän uutuus esiteltiin tiistaina Cannesissa.

Once Upon a time … in Hollywood on lähellä Tarantinon uran parhaita elokuvia.



Cannes on ollut Tarantinolle kultainen ponnahduslauta, joten uuden elokuvan esitteleminen juuri Etelä-Ranskassa filmihullujen keskellä on ymmärrettävää. Kun Tarantino vain kolmikymppisenä voitti Cannesin Pulp Fictionilla vuonna 1994, hänestä ryhdyttiin puhumaan elokuvan uudistajana ja jopa ”uutena Shakespearena”. Cannes nosti videoelokuvien kanssa kasvaneen energisen nuorukaisen ilmaan.

Tiistaina Tarantino kiittelikin Cannesin elokuvayleisöä mahtavaksi.



Enää Tarantinoon ei suhtauduta aivan samalla kunnioituksella 1990-luvulla, sillä ihmepojan uraan on mahtunut jo niin monia välitöitä ja hänen tähtensä on pelätty jopa sammuneen. Kuten monien muidenkin taiteilijoiden Tarantinon on ollut vaikea vastata huutoon, ja uudistaa jokaisella elokuvallaan lajia ja toistaa alkuvuosien menestyksiä.

Once Upon a Time … in Hollywood kuitenkin todistaa, että Tarantinon koneessa on vielä bensaa ja se on myös hyvin räjähdysherkkää.

Uutuudessa Tarantino käsittelee suurinta rakkauttaan, elokuvia ja tekee sen tavalla jossa näkyy poikamainen rakkaus selviin, yksinkertaisiin sankareihin. Paha saa palkkansa, hyvät voivat poistua paikalta vitsejä murjoen.



Merkillepantavaa on, että Tarantinon myöhäis-iän comeback tapahtuu nyt ilman hänen keskeistä tukijaansa. Jos Cannesissa saatu palkinto nosti yhdysvaltalaisen lentoon, niin eteenpäin Tarantinoa on vuosien ajan ollut puskemassa elokuvatuottaja Harvey Weinstein, jonka kultapoikana Tarantinoa vuosia pidettiin. Sikamaisesti käyttänyt ja raiskaussyytteisiin vastaamaan joutunut Weinstein on nyt persona non grata ja pudotettu jalustalta ja Tarantinonkin on selvittävä ilman mentoriaan, jota isättä kasvanut Quentin on joskus kutsunut myös isäkseen.

Megalomaaninen ego on kuitenkin Tarantinolla itselläänkin. Hän uskoo saavansa tekemään ihmiset mitä haluaa. Tästä saatiin Cannesissa taas muistutus ennen uutuuden maailman ensiesitystä: toimittajista koostuvalle yleisölle tuotiin Tarantinolta ja hänen uusilta tuottajiltaan muistutus ja toive siitä, että elokuvan juonta ei mitenkään paljastettaisi mediaraporteissa. Poikkeuksellinen pyyntö, johon tarvitaan röyhkeyttä.

Elokuvan perustarina on kuitenkin ollut jo markkinoinnissa, trailereissa ja nettikeskusteluissa pitkään selvillä. Etukäteen tiedettiin että Tarantino on sijoittanut elokuvansa Hollywoodiin ja vuoteen 1969. Tarantino on itse silloin ollut kuusivuotias ja katsonut lapsuuden suosikkiaan cowboynäyttelijä Roy Rogersia ja tämän hevosta Triggeriä televisiosta. Tästä yhteydestä tarinaan tulevat westernit ja lännensankarit revolvereineen, hevosineen ja pistävine tuijotuksineen.



Vuonna 1969 lännenelokuvien ja -sarjojen valtakausi on päättynyt ja tästä kuolleesta perinteestä Tarantino kaivaa itselleen tarinaansa päähenkilöt. Leonardo di Caprio esittää lännensarjojen entistä tähteä, Rick Daltonia, jonka ura on genren ja ikääntymisen myötä viimeisessä taitekohdassa. Elokuvan alussa Al Pacinon esittämä sikarimies tuo viimeisen oljenkorren: rooli italialaisista spagettiwesterneistä.

DiCaprion rinnalla toisena päähenkilönä on Brad Pittin esittämä stuntnäyttelijä Cliff Booth. Pittin esittämä stuntnäyttelijä nousee elokuvan kantavaksi sieluksi mennyttä murehtivan tähtinäyttelijän rinnalla. Olennaista on että stuntnäyttelijä on elokuvan rivimies, työmies, jonka Tarantino nyt nostaa jalustalle omien tuskiensa painivien taiteilijoiden rinnalla.


Toinen merkittävä historiallinen asia vuoden 1969 Hollywoodissa ovat kulttimurhat, jotka Charles Mansonin klaani toteuttaa. Tämäkin tiedettiin jo ennen elokuvaa. 1969 Mansonin johtama ryhmä tappaa ohjaaja Roman Polanskin raskaana olevan vaimon ja neljä muuta ihmistä yhdessä Beberly Hillsin huviloista.

Toisin kuin elähtäneet lännensankarit Sharon Tate on uransa nousukiidossa ja hänen elokuviaan esitetään teattereissa. Roolissa nähdään koskettavasti ja viattomasti näyttelevä Margot Robbie.


Odotukset ovat Quentin Tarantinon elokuvien kohdalla korkealla. Miksi? Siksi, että Tarantinoa pidetään yhä vieläkin elokuvan uudistajana ja kapinallisena vaikka elokuvaohjaaja on jo lähempänä eläkeikää kuin luovia nuoruusvuosiaan. Kertooko Tarantinon ”kapinallisuus” enemmän kansainvälisen elokuvan veren vähyydestä vai Tarantinosta itsestään?

Joka tapauksessa Once Upon a Time … in Hollywood on Tarantinolta paluu vuosituhannen alun laadukkaisiin vuosiin. Tarantino ei enää uudista ja mullista, mutta maailmanluokan entertainer hänessä edelleen elää. Tarantinolla on erinomainen käsitys draaman kuljetuksesta, suspensen luomisesta ja vuorosanojen kirjoittamisesta.

Lisäksi Tarantino on elokuvahistorialla leikittelyssä kehittänyt ihan oman taiteenlajinsa eikä myöskään hänen käsityksenä elokuvallisen väkivallan toteuttamisesta ole kadonnut. Tarantino rikkoo myös elokuvallista aikaa ja maailmaa taitavasti. Hän katkoo tarinaa kertojalla, joka kommentoi tapahtumia ja laittaa katsojat seuraamaan lukuisia tarinoiden sisäisiä tarinoita. Nähdään näyttelijöitä pyytämässä kuiskaajalta apua! Tarinamaailmaa rikotaan myös tavalla, jossa fiktiiviset hahmot kohtaavat todellisuudesta tuttuja henkilöitä, kuten Roman Polanskia, Sharon Tatea ja Steve McQueenia.

Tarantino säännöstelee väkivaltaa tehokkaasti. Se on hänen dramaturginen tavaramerkkinsä: uhka on olemassa, mutta yhteenottoja on lopulta aina vähän. Elokuva on eräänlainen sisarteos tässä mielessä Kunniattomille paskiaisille, jossa yhtä lailla Tarantino marssitti sankarinsa pahaa vastaan. Uutuuden alussa nähdäänkin kohtaus, joka selvä viittaus natsielokuvaan. Brad Pitt suolaa silloin riemukkaalla tavalla nipullisen natsijohtoa.

Mukana on monia muitakin kumarruksia Tarantinon aiempaan tuotantoon: Death Proofin näyttelijät Zoë Bell ja Kurt Russell tulevat yhteen kohtaukseen kuin cameona. Kohtauksessa Tarantino tekee mitä on tehnyt usein ennenkin: näyttää väkivaltaa leikitellen, liioitellen ja pilkaten suurisuisimpia uhoajia.

Mukana on viitteitä monenlaisiin lajityyppielokuviin, myös aasialaiseen kamppailuelokuvaan. Parhaimmillaan nämä viitekohdat ovat Brad Pittin ja Leonardo DiCaprion kohtauksissa. Filmitähdet, etenkin Pitt, näyttelee niin hienovaraisen itseironisesti että hänen virnettään ja onelinereitaan jää todella odottamaan. DiCaprion rooli on enemmänkin antisankarin, mutta hänelläkin on paikkansa elähtäneenä tähtenä, joka näyttää toisinaan enemmän Liberacelta kuin vaikkapa komealta Clint Eastwoodilta Sergio Leonen elokuvissa.

Elokuva tulee Suomessa teattereihin tällä tietoa elokuussa.

All rights and copyright belongs to author:
Themes
ICO