Finland
This article was added by the user Anna. TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Televisioarvostelu | Yesterday on aikuissatu maailman hienoimmista poplauluista, ja sen yksinkertaisuus tarjoaa astinlaudan koskettavillekin musiikkihetkille

Romanttinen musiikkikomedia kuvittelee todellisuuden, jossa vain yksi ihminen muistaa Beatlesin klassikot.

Maailmantähteyteen Jack Malikia (Himesh Patel, vas.) johdattelee muusikko Ed Sheeran, joka esittää elokuvassa itseään.

Draama

Yesterday ★★★

USA/Britannia 2019

TV5 su klo 21.00

Voisiko nykyaikaista populaarikulttuuria edes olla olemassa, elleivät aikuisetkin ahmisi lastensatuihin vertautuvia sotaisia kuvitelmia vaihtoehtoisista maailmoista, viihteen todellisuuspakoisia arvoja kyseenalaistamatta?

Vaan jos fantasia luo vaihtoehtoisia maailmoja vaikkapa meitä puhuttelevan taiteen ja kauneuden keinoin, noustaan helposti takajaloille.

Tällainen monia ärsyttänyt elokuva on Danny Boylen ohjaama Yesterday, romanttinen viihdekomedia, joka nojaa rakastetuimpaan mahdolliseen musiikkiin.

Totta kai sen lähtökohta on niin järjenvastainen kuin vain voi olla.

Salaperäisen sähkökatkoksen seurauksena muisteista ja historiasta katoaa kaikki tieto siitä, että koskaan olisi ollut olemassa popyhtye The Beatles, musiikkeineen ja merkityksineen.

Ainoan poikkeuksen muodostaa turhautunut muusikonalku Jack Malik (Himesh Patel). Hän muistaa kosolti Beatles-lauluja, päätyy esittämään niitä ominaan ja nousee maailmantähdeksi.

Tässä häntä auttaa muusikko Ed Sheeran, joka esiintyy elokuvassa omana itsenään.

Tietenkin kuplan on puhjettava ja historian palattava uomilleen: emmehän voi hyväksyä vaihtoehtoista todellisuutta, jota The Beatles ei olisi niin lähtemättömästi muuttanut.

Yesterday sivuuttaa yhtyeen maailmanhistoriallisen merkityksen kevyillä kulttuurisilla viitteillä mutta viljelee myös lukuisia hoksauskykyä vaativia oivalluksia. Tarinana se luottaa laulujen voimasta ja tunnettavuudesta ammentuvaan tilannekomediaan.

Itse näen Yesterdayn elokuvana, jota katsotaan yhdessä eri sukupolvien voimin: kärjistetysti sanottuna Beatlesinsä muistavat (iso)isovanhemmat selittävät asioita Ed Sheerania fanittaville (lasten)lastenlapsilleen.

Viihdemaailman kuvauksena elokuva on alleviivaavan lapsellinen, mutta sen yksinkertaisuus tarjoaa astinlaudan koskettavillekin musiikkihetkille.

Boyle on monen lajityypin epätasainen ohjaaja, jonka täysosumien kirjo ulottuu ironisesta huumehelvetistä (Trainspotting) sentimentaalisen satiirin (Slummien miljonääri) ja lapsuusunelmien (Millions) maailmoihin. Kyky tuoda taianomaista lumoa tavallisen ihmisen arkeen ja haaveisiin tekee hänestä viihdyttävän kertojan.

Intohimoisimmat Beatles-intoilijat tuntuvat suhtautuvan elokuvaan myötämielisemmin kuin ne kriittiset katsojat, joiden maailmassa yhtyeen perinnöllä ei ole suurempaa merkitystä.

Yhtyeen elävät jäsenet ja edesmenneiden perikunnat ovat kommentoineet elokuvaa lämpimästi.

Hellän ironinen loppuhuipennus saadaan, kun Robert Carlyle näyttelee 78-vuotiasta John Lennonia, joka ei mullistanut maailmaa ja jota ei näin ollen myöskään murhattu.