Finland

Toisen maailmansodan laulajatähti Vera Lynn on kuollut 103-vuotiaana – suosikkikappale loi toivoa myös koronakriisin keskellä

Englantilainen laulaja Dame Vera Lynn on kuollut. Asiasta kertoo the Sun, joka kirjoittaa Lynnin perheen tiedottaneen kuolemasta varhain torstaiaamuna. Lynn oli kuollessaan 103-vuotias. Lynn tunnettiin Britanniassa toivon symbolina toisen maailmansodan aikaan. Kansallissankariksikin tituleerattu Lynn tunnettiin muun muassa sydäntäriipaisevista kappaleistaan We’ll Meet Again ja White Cliffs of Dover.

BBC kertoo, että Lynn kuoli läheisten sukulaistensa ympäröimänä. Perhe kertoo olevansa syvän surun vallassa ilmoittaessaan Britannian rakastetuimpiin viihdyttäjiin kuuluneen perheenjäsenensä kuolemasta.

Vera Lynn esiintyi toisen maailmansodan sodan päättymisen 50-vuotiskonsertissa toukokuussa vuonna 1995.

Lynnia kutsuttiin lempinimellä ”The Forces Sweetheart”, eli ”asevoimien lemmikki”, ja Lynn viihdytti armeijan väkeä sota-aikana lauluillaan. Hän kävi esiintymässä sotilaille muun muassa Egyptissä ja Intiassa. We’ll Meet Again -kappaleesta tuli sota-ajalle tunnuksenomainen kappale, ja se kuultiin usein myös Lynnin BBC:lle tekemien radio-ohjelmien päätteeksi.

Vera Lynn oli Iso-Britannian pidetyimpiä laulajia. Kuvassa Lynn vuonna 1979.

Lynn aloitti huikean pitkän uransa jo 7-vuotiaana esiintymällä paikallisissa pubeissa. Ura oli huipussaan toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen. Lynn oli pidetty esiintyjä, ja häntä tavoiteltiin sodan jälkeen markkinoille ilmestyneeseen televisioonkin hanakasti. 50-luvulta aina 70-luvulle Lynn esiintyi radiossa ja televisiossa ahkerasti, ja haki välillä uralleen vauhtia ulkomailta.

BBC kertoo Lynnin lyöneen tänä keväänä oman ennätyksensä vanhimpana top 40 -listalle yltäneenä levyttävänä artistina. 103-vuotiaan Lynnin kokoelma-albumi ylsi listan sijalle 30.

Cornwallin herttuatar Camilla Vera Lynnin kanssa Britannian taistelun 65-vuotisjuhlassa vuonna 2005.

Optimismistaan ja hurmaavasta luonteestaan tunnettu Lynn oli niin merkittävä osa Iso-Britannian historiaa, että hänen roolistaan sodan aikana opetetaan yhä kouluissa historiantunneilla. Lynn omisti ison osan elämästään veteraanien tukemiselle, ja hän osallistui ahkerasti hyväntekeväisyyteen.

Vera Lynnin musiikki tuli jälleen ajankohtaiseksi, kun kuningatar Elisabet siteerasi huhtikuussa Lynnin We’ll Meet Again -kappaletta televisiopuheessan. Puheessa kuningatar rohkaisi kansakuntaansa ja loi toivoa koronakriisin keskelle.

Football news:

Griezmann scored in La Liga for the first time since February with a pass from Messi
Suarez came out on the 3rd place in the list of the best Barca Goalscorers in history
Guardiola lost 3 away games in a row in the League for the first time in his career
About Lautaro Marotta: He has not shown the slightest desire to leave
Conte on 1:2 with Bologna: Inter's Level is much lower than expected
Jurgen Klopp: Liverpool need three points, not a record. You can't break a record if you think about it all the time
Klopp on 2-0 with Aston Villa: Liverpool are successful because they win difficult matches