Finland

Uudistuksen jäljet | ”Tasapäistävää” peruskoulua vastustettiin, kunnes Pisa-vertailu nosti sen maailmanmaineeseen

Toimitukselta: HS käy kesä–heinäkuussa läpi menneiltä vuosilta joukon yhteiskunnallisia uudistuksia, jotka herättivät niitä suunniteltaessa voimakkaita mielipiteitä puolesta ja vastaan. Toteutuivatko uudistuksissa pelot vai lupaukset? Entä mitä kriitikot ja kannattajat ajattelevat nyt? Sarjan edellisessä osassa käsiteltiin vuoden 2015 alussa voimaan tullutta rikkidirektiiviä.

Koko ikäluokalle yhtenäistä peruskoulua ehdittiin hahmotella jo 1930-luvulla, mutta vasta toukokuussa 1968 eduskunta hyväksyi puitelain peruskoulusta äänin 137–24 varsin värikkäiden vaiheiden jälkeen.

Laki yhdisti kansakoulun, kansalaiskoulun ja keskikoulun yhdeksänvuotiseksi peruskouluksi.

Pääministeri Rafael Paasion (sd) kansanrintamahallituksen esityksestä käytiin ensimmäinen keskustelu eduskunnassa vuotta aiemmin, jolloin esittelypuheenvuoron piti opetusministeri R. H. Oittinen (sd). Oikeisto-oppositiokin esitti enää lähinnä taloudellisia epäilyjä, mutta se oli vastustanut uudistusta aiemmin myös ideologisista syistä.

Vastustus jatkui 1970-luvulla, kun öljykriisi ja tiukka talous kurittivat peruskoulunkin toimeenpanoa.

Mediassakin suhtautuminen peruskouluun oli varauksellinen. Yksityiskoulut saivat laajalti ymmärrystä ja puolestapuhujia. Helsingin Sanomat näki uudistuksessa koulun sosialisoinnin uhan.

Johannes Virolainen oli opetusministeri keväällä 1968, kun eduskunta sääti peruskoulun puitelain.

Laki peruskoulusta tuli voimaan 1970. Siitä alkoi suomalaisen peruskoulun taival kohti kansainvälistä menestystä, vaikka etenkin alkuun vastustus oli ankaraa. Varsinkin yksityisten oppikoulujen opettajat epäilivät, riittäisikö kaikilla nuorilla älliä niin pitkään yhtenäiseen opiskeluun.

Vastustuksen taustalla oli koulutuspolitiikan lisäksi syvempi ideologinen taistelu oikeiston ja vasemmiston välillä. Keskusta myötäili tässä vasemmistoa, koska puolueelle oli tärkeää koulutuksen alueellinen tasa-arvo.

Peruskoulu epäilytti etenkin kokoomusta. Se halusi puolustaa vanhempien oikeutta valita lastensa koulu, samoin elinkeinonvapautta, vaikka yksityiset oppikoulut saivat valtaosan rahoituksestaan valtiolta.

Tosin yksityiskoulujakin oli monenlaisia: osa oli perinteisiä ja äveriäitä, osa uudempia, aktiivisten vanhempien perustamia ja köyhiä.

Peruskoulun syntymistä ja rinnakkaiskoulusta luopumista on pidetty yhtä merkittävänä koulu-uudistuksena kuin vuonna 1921 säädettyä oppivelvollisuuslakia, joka sääti kaikille lapsille kuusivuotisen kansakoulun. Peruskoulu toi koko ikäluokalle yhdenvertaisen sivistyspohjan perheen sosioekonomisesta asemasta tai asuinpaikasta riippumatta.

Tosin oppivelvollisuusikä oli nostettu 16 vuoteen jo vuonna 1957, mutta opinpolut lähtivät eri suuntiin neljän kouluvuoden jälkeen eli 11-vuotiaana. Tärkeä tavoite olikin kohottaa koulutustasoa, vaikka useimmat lapset kävivät jo koulua yhdeksän vuotta.

Elinkeinorakenteen muutoskin peräsi koulu-uudistusta ja entistä laajempaa yleissivistystä, kun suuri osa väestä siirtyi maatalousammateista teollisuuden tai palveluiden tehtäviin.

Mallia koulu-uudistukseen Suomi otti Ruotsista ja muista Pohjoismaista. 2000-luvulla taas esimerkiksi Saksa ja jopa monet Aasian maat ovat hakeneet oppia Suomesta. Suomalaisesta koulutustietämyksestä on tullut jopa vientituote, vaikka kokonaista koulutusjärjestelmää ei voi hevin kopioida toiseen maahan.

Ulkomaalaisten silmissä Suomi on säilyttänyt mallimaan maineensa, vaikka suomalaisnuorten Pisa-testitulokset lukemisessa, matematiikassa ja luonnontieteissä ovatkin heikentyneet huippuvuosista.

Vanhan kansakoulun sijaan peruskouluun alettiin siirtyä 1970-luvun alussa asteittain Pohjois-Suomesta vuonna 1972.

Pudasjärven Sarajärven koululaisia kevättalvella 1972.

Koulukokeiluja oli jo sitä ennen eri puolilla Suomea. Niissä testattiin uusia, entistä akateemisempia oppeja. Vieraan kielen opetus tuli kaikille pakolliseksi. Myös matematiikan ja luonnontieteiden opetuksen määrä kasvoi verrattuna kansakouluun. Toisesta kotimaisesta kielestä tehtiin lopulta kaikille pakollinen, vaikka alun perin oli esitetty vain englannin pakollisuutta.

Lapissa ensimmäinen peruskouluikäluokka oli syntynyt vuonna 1961 eli täyttää ensi vuonna 60 vuotta.

Viimeisenä, vuonna 1977, peruskouluun siirryttiin pääkaupunkiseudulla. Helsingissä ja Espoossa oli paljon uudistusta vastustavia yksityisiä ja perinteikkäitä opinahjoja.

Tosin ensimmäiset ”koulusodat” syttyivät jo aiemmin Lapissa eli Ylitorniolla ja Kemissä, joissa kiistaa syntyi vanhojen yksityisoppikoulujen asemasta kuntien peruskoulujärjestelmässä. Kaikki kunnat eivät halunneet ottaa niitä lainkaan osaksi kunnan koululaitosta. Vuoden 1968 laki oli tältä osin monitulkintainen.

Helsinkiin peruskoulu tuli vuonna 1977. Meilahden peruskoulussa opeteltiin tavaamaan ja kirjoittamaan syyskuussa 1977.

Kansakoulu oli nimensä mukaan koko kansan koulu, josta varsinkin varakkaamman väen jälkeläiset siirtyivät neljän vuoden jälkeen ja pääsykokeitten kautta maksulliseen oppikouluun ja sieltä lukioon. Muut jatkoivat opintojaan kansalaiskoulussa ja ammattikoulussa.

Peruskoulun myötä valtiolliset ja yksityiset oppikoulut kunnallistettiin. Tosin muutama jäi alkuun niin sanotuksi korvaavaksi kouluksi, mutta niissäkin noudatettiin peruskoulun opetussuunnitelmia eikä lukukausimaksuja enää peritty.

”Oppikouluväen” eli lähinnä opettajien lisäksi uudistusta vieroksui puoluekartalla oikeisto: peruskoulusta tulisi liian ”tasapäistävä” ja heikkolaatuinen koulu, jossa opettajien olisi pakko mennä lahjattomimpien oppilaiden ehdoilla ja lahjakkaimmat jäisivät heidän varjoonsa.

Tosin kansalaiskoulua teoreettisempaan keskikouluun – joka oli oppikoulun viisi ensimmäistä luokkaa – oli alkanut mennä yhä suurempi osa ikäluokasta. Varattomille jaettiin stipendejä.

Vastustajat moittivat peruskoulua ”robottikouluksikin”, vaikka tavoitteena oli yhdistää kansakoulun käytännöllisyys ja keskikoulun teoreettisuus.

Opetushallituksen entinen pääjohtaja, jo edesmennyt Jukka Sarjala, kuvasi vuonna 2012 peruskoulun vastustajia ”tuulimyllytaistelijoiksi”, joita ei kiinnostanut lainkaan se, että alun perin kiistanalainen uusi koulumuoto oli lopulta saavuttanut eduskunnassa laajan kannatuksen ja hanketta vastaan äänestäneitä oli vain kourallinen.

Keskustataustainen Sarjala oli aikoinaan opetusministeriössä panemassa toimeen kuntien siirtymistä peruskouluun vaiheittain. Hänen mukaansa eliitin harjoittama paniikinomainen peruskoulu-uudistuksen vastustus johtui ennen muuta tietämättömyydestä sekä pelosta, että oma asema horjuisi.

Vasemmisto kannatti peruskoulua tasa-arvoisten mahdollisuuksien takia, ja silloinen maalaisliittokin eli nykyinen keskusta puolusti sitä alueellisen tasa-arvon takia – menihän pääkaupunkiseudulla jo valtaosa eli noin 90 prosenttia nuorista oppikouluun mutta Lapissa vain kymmenkunta prosenttia.

Peruskoulun tulon poliittista vastustusta käsitelleen tutkijatohtorin Ville Okkosen mukaan 1960-luvun lopun poliittiset ristiriidat kärjistyivät muutenkin, kun kokoomus ajautui oppositioon, vasemmistoyhteistyö tiivistyi ja oikeistohegemonia alkoi purkautua.

Oman sävynsä poliittiseen vastakkainasetteluun toi vasemmiston käynnistämä valtiosääntöuudistus, jossa eräänä keskeisenä kysymyksenä oli peruskoulu-uudistuksessakin esille noussut ja oikeiston hyödyntämä omaisuudensuoja, Okkonen totesi poliittisen historian väitöskirjassaan, joka ilmestyi vuonna 2017.

Okkosen mukaan vasemmistovetoiset lainsäädäntöhankkeet syvensivät oikeistopiirien kokemusta sosialismin ja kommunismin salakavalasta leviämisestä ja perinteisten arvojen hämärtymisestä.

Finlandia-talossa pidettiin joulukuussa 1972 Peruskoulu 73 -tapahtuma. Kuvassa tapahtuman pääsihteeri Toivo H. Laine, kouluhallituksen vt. pääjohtaja Olli Sampola ja tuleva pääjohtaja Erkki Aho sekä järjestelytoimikunnan puheenjohtaja tri Kosti Huuhka.

Esimerkiksi kokoomuksen kansanedustaja Alli Vaittinen-Kuikka katsoi, ettei lakimuutoksessa ollut kyse ”mistään muusta kuin poliittisesta asiasta”, jonka seurauksena koululaitos ”kiireestä kantapäähän on sosialisoitu”. Hänen mukaansa vasemmisto halusi, että koululaitos oli ”keskivertoihmisten koulu, ihanteena pidettyyn tasapäiseen massayhteiskuntaan sopeutuvan ihmistyypin joukkotuotantolaitos”.

Samalta pohjalta syntyi myös elinkeinoelämän tukemaa oikeistolaista kapinaa. Esimerkiksi vuosina 1973–1974 aktivoitui Vapaan koulutuksen tukisäätiö, jonka perimmäinen päämäärä oli Okkosen mukaan torjua sosialismia.

Myönnytyksenä etenkin oppikoulun opettajien kiivaalle peruskoulun vastustukselle päätettiin kielten ja matematiikan opetuksessa säilyttää tasoryhmät. Ne poistettiin 1980-luvun puolivälissä, kun haluttiin eroon niin sanotuista umpiperistä: alimmista tasoryhmistä ei ollut asiaa jatko-opintoihin.

Tasoryhmien ohella myös erityisopetuksen avulla pyrittiin ratkomaan niitä haasteita, joita siirtyminen kaikille yhtenäiseen peruskouluun toi mukanaan. Etenkin osa-aikaisen erityisopetuksen avulla yritettiin tukea niitä oppilaita, joilla oli vaikeuksia pysyä kärryillä yleisopetuksessa.

Peruskoulu-uudistuksen toimeenpanoa häiritsivät 1970-luvun öljykriisi ja siitä aiheutuneet valtion menoleikkaukset, joita myös ”peruskoulun kuristusohjelmaksi” kutsuttiin. Valtioneuvosto oli päättänyt 50 miljoonan markan leikkauksista peruskoulun rahoitukseen.

Opettajia kiukutti kuilu tavoitteiden ja käytännön välillä. Keväällä 1975 nähtiin päivän mittainen opettajien työnseisaus.

Kasvavia työrauhaongelmiakin pidettiin osin peruskoulun syynä, vaikka niitä oli ollut jo aiemmin. Oikeisto ja elinkeinoelämä saivat lisäpontta peruskoulun vastustamiseen myös ”Pirkkalan monisteesta”, joka tulkittiin marxilais-leniniläiseksi. Pirkkalan kunnan koulukokeilun historiamoniste sai aikaan jopa kokoomuskansanedustajien kirjallisen kyselyn pääministeri Kalevi Sorsan (sd) hallitukselle.

Peruskoulun arvostelu jatkui kiivaana aina 2000-luvulle asti, kunnes taloudellisen yhteistyön järjestön OECD:n Pisa-vertailu nosti 15-vuotiaat suomalaiskoululaiset ja heidän ansiostaan myös suomalaisen peruskoulun maailman kärkeen.

”Peruskoulu mätänee!” huusi talouslehden kansi vielä juuri ennen ensimmäisten Pisa-tulosten julkistamista vuoden 2001 lopulla.

”Väärin mitattu! Muissa maissa ollaan vielä huonompia!”

Näinkin ovat epäuskoiset ja vaatimattomat suomalaiset vähätelleet yhä korkeammalle yltäneitä Pisa-tuloksia.

Tosin huippuvuoden 2006 jälkeen tulokset alkoivat heikentyä, ja monet Aasian maat kiilasivat Suomen ohi Pisa-testien kärkeen. Viime vuosina myös Viro on kunnostautunut koulutestien kärkimaana. Ruotsikin on parantanut tasoaan mutta jäänyt yhä Suomen taakse.

Tuoreimmissa mittauksissa on alkanut olla merkkejä myös tasa-arvon hiipumisesta, kun Suomessakin vanhempien sosioekonominen asema on ruvennut näkymään entistä enemmän tulosten taustalla.

Suomessa sukupuolten erot ovat olleet suuret tyttöjen hyväksi etenkin lukutaidossa koko ajan eli ensimmäisistä mittauksista lähtien. Sen sijaan koulujen väliset erot ovat olleet yleensä pienet, mutta alueiden ja yksilöiden väliset erot ovat alkaneet niin ikään vahvistua Suomessakin.

Pisa-tulosten heikentymisen jälkeen hallitus toisensa perään on julistanut peruskoulun pelastusohjelmia, mutta myös oppivelvollisuusiän korotus keinona nostaa koulutustasoa on ollut varsinkin vasemmiston päämäärä.

Pääministeri Sanna Marinin (sd) hallitus on korottamassa oppivelvollisuusiän 18 vuoteen ja toteuttamassa maksuttoman toisen asteen koulutuksen syksystä 2021 lähtien. Tavoitteena on saada koko ikäluokka suorittamaan ainakin ammattikoulun perustutkinto tai ylioppilastutkinto. Ilman toisen asteen tutkintoa jää yhä noin 15 prosenttia ikäluokasta, vaikka jopa 99 prosenttia aloittaa opinnot.

Uudistuksen vastustajiin kuuluu taas kokoomus, ja tärkein se on vasemmistolle. Elinkeinoelämän järjestöissä maksutonta toista astetta ja oppivelvollisuuden laajentamista pidetään kalliina, tehottomana ja liian myöhäisenä ratkaisuna: rahat pitäisi mieluummin panna peruskoulun vahvistamiseen.

Lausuntokierroksella uudistuksessa nähtiin jälleen ”tasapäistämisen” vaarojakin.

Voiko näitä uudistuksia verrata toisiinsa?

Historiantutkija Okkonen suhtautuu vertailuun varovaisesti.

”Keskusteluista nousee toki samankaltaisia teemoja, kuten pakon kritisoiminen, ja poliittiset rintamalinjat ovat samankaltaiset. Toisaalta esimerkiksi koulutuksen vaikutusten tutkiminen on kehittynyt ja monitieteellistynyt valtavasti siitä, kun peruskoulu-uudistusta valmisteltiin. 1960-luvulla uudistuksen kannattajat vetosivat Ruotsin peruskoulukokemuksiin ja vastustajat taas lausuntoihin, joissa oli hyvin vähän tutkimuspohjaa.”

Mitä sanoo kokoomuksen linjasta peruskoulun tuloon ja oppivelvollisuusiän nostoon eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Paula Risikko?

Äskettäin Risikko, Sari Sarkomaa ja Sari Multala vaativat kannanotossaan hallitusta kuoppaamaan oppivelvollisuuden laajentamisen, koska ”oppivelvollisuus on hallitukselle puhtaan ideologinen tavoite, jolle ei löydy kasvatustieteellistä tutkimusnäyttöä”.

Paula Risikko.

”Ei kokoomuksella ollut aikoinaan yhtenevää kantaa perus­koulun tuloon, vaan puolueessa oltiin sekä puolesta että vastaan. Yksi vastustus­argumentti kuulemma oli se, ettei kaikkialla voi olla saman­laista sinänsä pienessä maassa, jossa on kuitenkin pitkät väli­matkat”, Risikko sanoo.

Hän itse aloitti opin­polkunsa Ylihärmässä kansa­koulussa mutta ei jatkanut kansalais­koulussa eikä oppi­koulussa kuten vanhemmat serkkunsa tekivät vaan – peruskoulussa.

”Ei se näkynyt kouluarjessa, sillä eihän meillä ollut vaihtoehtoa, johon verrata.”

Risikon mukaan peruskoulu-uudistuksessa oli ansiokasta sen toteutus vaiheittain.

”On hyvä, ettei sitä lätkäisty koko maahan kerralla vaan hissun kissun askeltaen ja välillä kurssia korjaten.”

Olivatko peruskoulun vastustajat väärässä?

”On vaikea arvioida, olivatko he väärässä, koska ei ole ollut toista uudistusvaihtoehtoa, johon verrata.”

Pisa-menestyksestä ja ylipäänsä oppimistuloksista pitää Risikon mukaan kiittää hyvin koulutettua opettajakuntaa ja ylipäänsä hyvinvointiyhteiskuntaa.

Risikon mukaan kokoomus ei nytkään vastusta koulutustason nostoa.

”On hyvä tavoite, että kaikki nuoret suorittavat toisen asteen ja puolet heistä korkeakoulututkinnon, mutta oppivelvollisuuden ja maksuttomuuden laajentaminen on väärä keino. Voimavarat tarvitaan aikaisempaan vaiheeseen ja vähävaraisille.”

Risikon mukaan oppilasta ei saada pysymään ammattikoulussa tai lukiossa pakottamalla, jos mielenterveyden häiriöt tai muut monisyiset ongelmat ovat syntyneet jo aikaisemmin. Etenkin pojilla on usein ongelmia yläkoulussa, jossa pitäisi olla yksilöllistä pienryhmäopetusta kaikille, hän sanoo.

”Ei meillä ole mitään ideologisia silmälaseja, vaan katsomme asiaa nuoren näkökulmasta. Koulupolun kivijalka pitää saada kuntoon eikä jatkaa peittoa toisesta päästä.”

Peruskoulun merkkipaalut

Vuonna 1921 oppivelvollisuuslaki sääti kaikille kuusivuotisen kansakoulun.

1950- ja 1960-luvuilla komiteoissa valmisteltiin kaikille yhtenäistä peruskoulua rinnakkaiskoulun sijaan. Rinnakkaiskoulussa vain osa oppilaista jatkoi neljän kansakouluvuoden jälkeen oppikouluun.

Vuonna 1957 oppivelvollisuusikä nousi 16 vuoteen.

Keväällä 1968 säädettiin peruskoulun puitelaki.

Vuonna 1972 peruskoulun toteutus alkoi Lapista. Pääkaupunkiseudulla siihen siirryttiin vuonna 1977.

Football news:

Raheem sterling: Looking for tickets to Lisbon. From the 10th to the 24th. Retweet if you can help
Pep Guardiola: Gabriel is the best player of matches with Real Madrid
Three heroes of Lyon in the match with Juve – among them the defender, whom the fans drove in the fall
Manchester City and Lyon will meet in the 1/4 final of the Champions League on August 15 at Jose Alvalade
Photo of Pep and Zizou – just a gift for Showsport users
Ronaldo was eliminated so early from the Champions League for the first time in 10 years, although he tried very hard – in the playoffs for Juve, only he scores
Rudi Garcia: to Pass Juventus is a feat. The most pleasant defeat in my career