Finland

Valkoinen talo lähetti medioille listan tartunta-asiantuntija Faucin virheellisistä lausunnoista

Fauci on useaan otteeseen kritisoinut julkisuudessa Yhdysvaltain hallinnon koronatoimia.

Infektiotautiinstituutin johtaja Anthony Fauci keskustelee Trumpin kanssa

Yhdysvaltain kansallisen infektiotauti-instituutin johtaja Anthony Fauci keskusteli presidentti Donald Trumpin kanssa koronavirusepidemiaa käsitelleen lehdistötilaisuuden päätteeksi 26. maaliskuuta.Juri Gripas / EPA

Presidentti Donald Trumpin hallinto pyrkii päämäärätietoisesti saattamaan maan johtavan tartunta-asiantuntija Anthony Faucin huonoon valoon, kirjoittavat useat yhdysvaltalaismediat. Fauci on Yhdysvaltain kansallisen allergia- ja tartuntatautiviraston johtaja.

Trumpin avustajat lähettivät viikonloppuna muun muassa Washington Postille (siirryt toiseen palveluun) ja CNN:lle (siirryt toiseen palveluun) listan Faucin varhaisessa vaiheessa epidemiaa esittämistä lausunnoista, jotka sittemmin ovat osoittautuneet virheellisiksi. Ainakin osasta listan lainauksista on kuitenkin jätetty pois esimerkiksi oleellista kontekstia, huomauttaa muun muassa New York Times (siirryt toiseen palveluun).

Valkoisen talon virkamies sanoi CNN:n mukaan monen olevan Valkoisessa talossa huolissaan siitä, kuinka monta kertaa Fauci on ollut väärässä.

Fauci on useaan otteeseen kritisoinut julkisuudessa hallinnon koronatoimia. Viime viikolla hän kertoi, ettei ole puhunut Trumpin kanssa viikkoihin.

Lue myös:

Trump torppasi tartuntatautiasiantuntijan varoitukset – "Faucilla ole mitään tekemistä NFL-liigan jalkapallon kanssa"

Presidentti Trump haluaa lapset kouluun asiantuntijan vastalauseista huolimatta

Yhdysvaltain johtava asiantuntija varoittaa koronarajoitusten liian nopeasta purkamisesta: "Seuraukset voivat olla erittäin vakavat"

Lähteet: AFP

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Football news:

Arsenal have offered Willian a 3-year contract
Aurier agreed to move to Milan. Tottenham want 20 million euros for a defender
Can-Casillas: One of the greatest is leaving the stage. You have always been an example, my friend!
Atletico President: Simeone is great. He constantly brings victories and titles
Bayern goalkeeper Fruchtl can go on loan to Nuremberg
Liverpool can buy Norwich defender Lewis for 10 million pounds as a competitor for Robertson
The Europa League returns today. We remember where everything stopped