Vasemmistoliiton puheenjohtaja mukaan Sasu Haapanen on eronnut puoluetta koskevista luottamustehtävistä. Iltalehti

Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas ja Turun pormestariksi puolueen ehdokkaana pyrkinyt Sasu Haapanen on poliisin esitutkinnassa rikoksesta epäiltynä.

Asiasta kertoo Turun Sanomat.

Epäilyssä on kyse alakouluikäisten tyttöjen salakuvauksesta koulun suihkussa. Iltalehti uutisoi rikosepäilystä 3. helmikuuta, jolloin kerrottiin Lounais-Suomen poliisilla olevan tutkittavana rikosasia, jossa koulun henkilökuntaan kuuluvan epäillään kuvanneen puhelimella alakouluikäisiä oppilaita koulun suihkutiloissa.

Poliisi tiedotti helmikuun alussa tutkivansa tekoa törkeänä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavana lasta esittävän kuvan levittämisenä.

Epäillyt rikokset tapahtuivat pari vuotta sitten varsinaissuomalaisessa koulussa, jossa Haapasen naisystävä työskenteli koulunkäyntiavustajana. Turun Sanomien tietojen mukaan naisen epäilleen kuvanneen tuolloin koulun oppilaita liikuntatuntien yhteydessä suihkutiloissa.

Kuvaamansa materiaalin nainen on lähettänyt myöhemmin miesystävälleen Haapaselle, jota poliisi epäilee tämän takia rikoksen toiseksi tekijäksi. Turun Sanomien tietojen mukaan poliisi löysi tyttöjen kuvat Haapasen tietokoneelta.

Iltalehti ei tavoittanut Sasu Haapasta kommentoimaan rikosepäilyjä.

Puheenjohtaja: ”Vastenmielistä”

Iltalehti tavoitti vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonin perjantaina kommentoimaan rikosepäilyjä.

– Tieto Sasu Haapaseen kohdistuvasta rikosepäilystä tuli puolueen tietoon vasta nyt. On sanomattakin selvää, ettei hän enää voi olla vasemmistoliiton kuntavaali- eikä pormestariehdokkaana. Lisäksi hän ei myöskään jatka muissa luottamustehtävissä, Andersson sanoo.

Anderssonin mukaan Haapanen on jo eronnut kaikista puolueen luottamustehtävistä. Puheenjohtaja Andersson kuvailee rikosepäilyjä ”vastenmielisiksi” ja ”poikkeuksellisen paheksuttaviksi”.

– Kyseessä on myös vakava välirikko puolueen kanssa, ja Haapanen on pettänyt vasemmistoliiton luottamuksen, kun ei ole kertonut näistä rikosepäilyistä, Andersson sanoo.