Verottaja on antanut lisäaikaa niille, joiden veroilmoituksen täyttö keskeytyi verkkopalvelun ongelmien vuoksi. Inka Soveri

Verottaja on antanut lisäaikaa veroilmoituksen täyttöön OmaVero-palvelun kaaduttua tiistaina.

Verottajan verkkopalvelussa oli tiistai-iltana häiriöitä, joiden takia osa asiakkaista ei päässyt täydentämään veroilmoitustaan. Veroilmoituksen määräpäivä oli tiistaina noin 1,7 miljoonalla verovelvollisella.

Verohallinto on päättänyt antaa lisäaikaa niille henkilöasiakkaille, joiden veroilmoituksen määräpäivä oli tiistai 11. toukokuuta. Asiakkaat saavat lisäaikaa perjantaihin 14.5. klo 23.59 asti.

Jos veroilmoituksensa täyttää perjantai-iltaan mennessä, ei myöhästymismaksua määrätä.

– Häiriön vuoksi ilmoittaminen estyi tai keskeytyi muutamalla sadalla, maksimissaan tuhannella asiakkaalla, kertoo OmaVeron tuoteomistaja Joonas Jarva verohallinnon tiedotteessa.

Kaikkiaan OmaVeroon kirjauduttiin tiistain aikana 164 000 kertaa. Illalla tekninen häiriö kuitenkin kaatoi palvelun.

Määräpäiviä kolme

Verohallinnon mukaan OmaVero toimii jälleen ja veroilmoituksia voi jättää normaalisti.

Palkansaajien ja eläkeläisten veroilmoituksen täydentämisen määräpäiviä on toukokuussa kaikkiaan kolme. Lisäaikaa saaneilla se on perjantaina 14.5. ja viimeinen palkansaajien määräpäivä on tulevana tiistaina 18. toukokuuta. Oman määräpäivänsä voi tarkistaa esitäytetystä veroilmoituksesta tai OmaVero-verkkopalvelusta.