Finland

Viikonlopuksi saadaan tauko harmauteen – luvassa ihanaa ulkoilusäätä

Viikonlopuksi saadaan tauko harmauteen – luvassa ihanaa ulkoilusäätä

Viikonloppuna ulkoilua harrastaville on luvassa melko mukavat säät.

Viikonloppuna kannattaa lähteä pihalle.­

Lauantaiaamu on poutainen maan etelä- ja keskiosissa, kun taas Lapissa saadaan lumikuuroja, Pohjois-Lapissa ehkä jatkuvampaakin lumisadetta, kertoo päivystävä meteorologi Vilma Kangasaho Ilmatieteen laitokselta.

Iltapäivä on maan etelä- ja keskiosassa edelleen poutainen, joskin pilvisyys on paikoin aika runsasta. Lapissa voi tulla edelleen lumikuuroja.

Lauantai-iltana lounaasta alkaen etelään saattaa tulla vesisateita.

Päivälämpötilat lauantaina ovat maan etelä- ja keskiosassa 2–9 plusastetta, kun taas Lapissa liikutaan yhden plusasteen ja pikkupakkasen välillä.

Sunnuntaina iltapäivällä voidaan nauttia melko poutaisesta säästä koko maassa. Joitakin yksittäisiä lumisadekuuroja voi tulla pohjoisessa ja yksittäisiä vesisadekuuroja etelässä.

Päivälämpötilat maan etelä- ja keskiosassa ovat 2–10 plusastetta, Kainuussa voidaan olla nollan alapuolella. Pakkasen tuntumassa ollaan myös Lapissa, jossa enimmillään voidaan mitata 4 miinusasteen lukemia.

Football news:

Lewandowski on ending his career at Bayern: I don't know. There are still 2.5 years left on the contract
Bayern prepared a t-shirt with the name of Medvedev: Bayern Munich congratulated Russian tennis player Daniil Medvedev on winning the final ATP tournament
Andrea Pirlo: I feel the same way about Ronaldo as I Do about Work and Portanova. This is me
We study how the players sit in the locker room. Messi in the center, Lukaku wanted Drogba's place, and Roy Keane yelled at the young Pique
President Vasco da Gama: we need Balotelli in terms of fighting racism, not just as a player
Ronaldo, Messi, Lewandowski and Marquinhos nominated for best player at the Globe Soccer Awards
Frank Lampard: we need to win against Rennes - then we can rest the players