Finland

Voimistelun supertähti julkaisi hurjan videon treeneistään – ”helpompi” liike tuomittiin liian vaaralliseksi

Telinevoimistelun supertähti Simone Biles treenaa kohti ensi vuoteen siirtyneitä Tokion olympialaisia.

Telinevoimistelun yhdysvaltalaistähti Simone Biles oli suunnitellut päättävänsä huiman uransa tänä kesänä Tokion olympialaisissa.

Kun koronaviruspandemia siirsi kisoja vuodella eteenpäin, Biles oli kovan päätöksen edessä. Hän ei aluksi ollut varma, jatkaisiko uraansa vielä ekstravuoden.

– Siinä on paljon sulattelemista henkisesti ja fyysisesti. Epäilin, pystyisinkö pysymään huipputasolla vielä vuoden, Biles kuvaili tuntemuksiaan BBC:n haastattelussa huhtikuussa, kun tieto olympialaisten siirtämisestä oli tullut.

Telinevoimistelun ystävien iloksi Biles, 23, tuli lopulta siihen lopputulokseen, että haluaa kilpailla vielä Tokiossa 2021.

– Nyt saan motivaationi siitä, että todistan itselleni, että pystyn jatkamaan vielä yhden vuoden ja olemaan toivottavasti parempi kuin Riossa, hän totesi viitaten vuoden 2016 Rion olympialaisiin, joissa hän voitti viisi olympiamitalia, neljä kultaa ja yhden pronssin.

Tiistaina Biles julkaisi Instagram-tilillään harjoitusvideon, joka osoittaa, että hänen motivaationsa ja treeni-intonsa ovat kunnossa.

Biles on useampaan otteeseen hämmästyttänyt telinevoimistelumaailmaa liikkeillä, joita kukaan muu ei ole tehnyt, ja sama tuttu meno näyttää jatkuvan.

Biles esitteli seuraajilleen puomin alastulon, jollaista ei ole aiemmin nähty: kaksoisvoltin kolmella kierteellä.

Alastuloa helpottamassa oli maton sijaan pehmeä palamonttu, mutta huippuvaikea liike hämmästytti joka tapauksessa.

Bilesin Instagram-tilin kommenttikenttä täyttyi ihmettelevistä kommenteista. Ex-voimistelija, olympiavoittaja Nastia Liukin tiivisti monen mietteet omallaan:

– Mitäääää, Liukin hämmästeli.

Simone Bilesista tuli viime vuonna MM-mitaleilla mitattuna historian menestynein telinevoimistelija. Bilesin MM-mitalien saldo on 25.

Biles teki viime elokuussa Yhdysvaltojen mestaruuskisoissa historiaa. Tuolloin hänestä tuli ensimmäinen voimistelija, joka on tehnyt puomisarjan alastulossa kaksoisvoltin kahdella kierteellä.

Kyseinen liike on monille huipuille vaikea permannollakin, ja nyt Biles on onnistunut mahduttamaan puomin alastuloonsa vielä yhden ekstrakierteen.

Olympic Channelin mukaan Biles palasi harjoituksiin neljä viikkoa sitten. Tiistainen video oli ensimmäinen pilkahdus Bilesin nykykunnosta sitten olympialaisten siirtämisen.

Vaikka Bilesilla voisi hyvinkin olla mahdollisuuksia tehdä ”tripla-tupla” myös kilpailuissa, Olympic Channelin mukaan se ei ole todennäköistä.

Kun yhdysvaltalaistähti esitteli yhden kierteen vähemmän sisältävän kaksoisvoltin kahdella kierteellä viime lokakuun MM-kisoissa, seurauksena oli pieni kohu, sillä Kansainvälisen voimisteluliiton mukaan liike oli liian vaarallinen.

Liitto myös asetti alastulolle monen mielestä aivan liian alhaiset vaikeuspisteet.

– He (liitto) pyytävät meiltä lisää vaikeutta, lisää taiteellisuutta ja vaikeampia liikkeitä. Ja sitten kun me teemme niin, he eivät palkitse siitä. Se ei mielestäni ole reilua, Biles kommentoi tuolloin kohua.

Biles on MM-mitaleilla mitattuna historian menestynein telinevoimistelija.

Hän on saavuttanut niitä 25. Uransa ensimmäisissä ja tähän mennessä ainoissa olympialaisissa, Riossa 2016 Biles voitti neljä kultaa ja yhden pronssin.

Hän on hallinnut naisten telinevoimistelua jo vuosien ajan ja samalla hilannut vaikeustasoa jatkuvasti uusiin sfääreihin.

Football news:

Borussia have notified Manchester United that they will not release Sancho for less than 120 million euros. There are no other candidates
Agent Hakimi: Zidane is the reason for moving to Inter. He did not call Ashraf, but Conte spoke about the project
Neymar has agreed with PSG that he will be released if Barcelona make an offer (As)
Wigan collapsed under external control. Perhaps all because of the murky betting in the Philippines
Pep on Manchester City's European Cup ban: I'm Sure we will be allowed to play in the Champions League
Defender Athletic Berchiche: Real Madrid have the best squad in the world
Ronaldo scored the 25th goal of the Serie A season (from a free kick!). There have not been such bombers in Juve for 59 years