Finland

Yhdysvallat | Lady Gagan varastetut bulldogit palautettiin laulajan edustajille vahingoit­tumattomina

Koirat varastettiin keskiviikkoyönä Hollywoodissa, kun poplaulajan koiran­ulkoiluttajaa ammuttiin. Lady Gaga on itse elokuvan kuvauksissa Roomassa.

Median edustajia kerääntyi torstaina Los Angelesissa paikalle, jossa Lady Gagan koirien ulkoiluttajaa ammuttiin ja koirat kaapattiin.­

Poplaulaja Lady Gagan kaksi varastettua ranskanbulldogia on palautettu laulajan edustajille Hollywoodissa, uutisoi Reuters. Koirat varastettiin keskiviikkoyönä, jolloin laulajan palkkaamaa koiranulkoiluttajaa ammuttiin.

Lady Gaga on itse elokuvan kuvauksissa Roomassa. Hän kertoi ryöstöstä sosiaalisen median tileillään ja lupasi koirista löytöpalkkion.

Koirat palautettiin ensin Los Angelesin poliisille perjantaina. Bulldogit poliisiasemalle vieneen naisen henkilöllisyyttä ei ole kerrottu julkisuudessa. Lauantaina ei myöskään tiedetty, saako nainen Lady Gagan koiristaan lupaaman lähes puolen miljoonan dollarin palkkion.

Koirien varastamisesta epäiltyä kahta miestä ei ole poliisin mukaan saatu kiinni. Koiranulkoiluttaja vietiin tapahtumayönä sairaalaan, ja hänen odotetaan toipuvan täysin.

Football news:

Messi has not scored against Real Madrid since May 2018
Zinedine Zidane: Real Madrid beat Barca deservedly. You can't blame everything on the judge
Ronald Koeman: The referee should have taken a clear penalty. But Barca will have to accept it again
Sergi Roberto on Braithwaite's fall: I was surprised that the referee immediately said that nothing had happened. He did not address VAR
Ex-referee Iturralde Gonzalez believes there was a penalty on Braithwaite. Andujar Oliver thinks not
Casemiro got 2 yellow cards in a minute and will miss Real Madrid's game with Getafe
Nacho about 2:1 with Barca: It was like a final, a very important victory. But Real Madrid still have a lot to do