New York

Yhdysvaltain keskuspankin Federal Reserven avomarkkinakomitea piti sijoittajien odotusten mukaisesti keskiviikkona päättyneessä kokouksessaan ohjauskoron ennalleen 0–0,25 prosentin vaihteluväliin.

Komitea ei odotusten mukaan myöskään muuttanut arvopapereiden osto-ohjelmaansa. USA:n keskuspankki ostaa kuukausittain 80 miljardilla dollarilla valtion velkakirjoja ja 40 miljardilla dollarilla asuntolainavakuudellisia arvopapereita.

Federal Reserve nosti selvästi inflaation kiihtymistä koskevaa ennustettaan tälle vuodelle. Fed odottaa nyt inflaation kiihtyvän 3,4 prosenttiin, kun vielä maaliskuussa ennuste oli 2,4 prosenttia. Avomarkkinakomitean julkaiseman lausunnon mukaan se uskoo kuitenkin edelleen inflaation kiihtymisen olevan vain tilapäistä.

Keskuspankki ei lausunnossaan kuitenkaan antanut minkäänlaisia viitteitä siitä, milloin se alkaa mahdollisesti kutistaa massiivista 120 miljardin dollarin arvopapereiden osto-ohjelmaansa.

Keskuspankin avomarkkinakomitean huhtikuun lopulla pitämän kokouksen päätteeksi annettu lausunto erosi merkittävällä tavalla avomarkkinakomitean aiemmista lausunnoista.

Toisin kuin aiemmassa komitean kokouksen jälkeisissä lausunnossa, Fed ei enää maininnut, että koronapandemian aiheuttama terveyskriisi olisi ”huomattava riski” taloudelle.

Komitea myös lausui, että Fedin mukaan ”koronarokotusten yleistyessä ja vahvan poliittisen tuen myötä taloudellista aktiviteettia ja työllisyyttä arvioivat mittarit ovat vahvistuneet” kuuden viime viikon aikana. Fedin mukaan jopa pandemian pahiten kurittamat toimialat ovat osoittaneet elpymisen merkkejä.

Komitea totesi tuolloin lausunnossaan, että inflaatio on kiihtynyt, mutta tämä johtuu pääosin ”siirtymäkauteen liittyvistä tekijöistä”.

New Yorkin pörssien pääindeksi lasku kiihtyi Fedin korkopäätöksen jälkeen. Dow Jones -indeksi oli laskenut 0,9 prosenttia, laaja S&P 500 -indeksi 0,8 prosenttia ja Nasdaq-indeksi laski 0,8 prosenttia Suomen aikaa kello 21:24.

Yhdysvaltain valtionvelan 10-vuotinen korko noteerattiin nousussa 1,545 prosentissa,